Hiljaiselon syynä on ollut perheeseemme rantautunut räkätauti. Yli viikko meni ilman ainuttakaan treeniä, enkä kyllä jaksanut kaivaa läppäriäkään esiin kirjoittaakseni mitään. En ole edelleenkään ihan sinut Bloggerin kanssa, eli jos jollain on jotain parempia ehdotuksia blogialustaksi (maksuttomia tähän hätään), niin otan vastaan. Kirjoitin vuosia sitten Vuodatukseen, pidin siitä alustasta ja opin käyttämään sitä sujuvasti, mutta sitten se kaatui pitkäksi aikaa, jolloin siirsin kaiken bloggaukseni tänne, mutta en siis, kuten sanottu, koskaan oikein tottunut. Tämä ei toimi hyvin puhelimella, minkä ilmeisesti lukijanikin ovat saaneet huomata, sillä kommentointi ei kerta kaikkiaan taida onnistua. Millä te, jotka olette kommenttinne onnistuneet saamaan läpi, olette nettiä selanneet? Puhelimella vai läppärillä, millä selaimella ja oliko ongelmia? Toistaiseksi minulle saa siis jatkossakin -kiitos jo lähettäneille- laittaa kommenttia myös Messengerin kautta.
Eilen uskaltauduin vihdoin taas salille. Enkä sitten, ennakkosuunnitelmistani huolimatta, malttanut ottaa kovin iisisti. Aloittaminen tuntui kamalalta, ihan kerta kaikkiaan hirveältä kidutukselta. Kuin olisin aloittanut elämäni ensimmäistä liikuntaharrastusta sohvaperunailtuani noin viisikymmentä vuotta. Alkulämmittely eli 20 minuuttia rämpimistä crosstrainerilla oli isosta peilistä katsottuna todella kammottavan näköistä ja tuntui vielä ainakin kymmenen kertaa pahemmalta. Jalat hapottivat kahdessa minuutissa, hengitys salpautui kolmessa, kylkeen pisti viiden minuutin kohdalla ja hiki tirsusi kymmenen minuutin tahkoamisen jälkeen. Sulava "juokseminen" oli todella kaukana. Crosseri on yleensä ollut salilla lempilaitteeni aerobiseen harjoitteluun. Ei ollut eilen. Lähes putosin alas polkimilta kahdenkymmenen minuutin tultua täyteen, tärisevät reiteni olivat kuin aladobia ja muutama kanssatreenaaja loi minuun huvittuneen säälivän katseen.
Join vettä, tasoittelin hengitystä ja lysähdin soutulaitteeseen. Sisuunnuin, ja latasin tauluun 30 minuutin harjoituksen. Tavallisesti olen vetänyt viittä kilometriä ja pyrkinyt parantamaan aikaa joka kerta edes hieman. Nyt tajusin, että tänään ei ole se päivä, ja älysin ottaa alun rauhallisesti. Pääsin kuitenkin 5K:n rajapyykin ohi hieman yli 27 minuutissa, mikä ei ole minulle ihan surkea suoritus. Jaksoin vielä jatkaa sinne puoleen tuntiin saakka, vaikka käsien tilalla oli jo jonkin aikaa ollut spagettia ja selkä ilmoitti olemassaolostaan erilaisin vihlaisuin. Pyrin kuitenkin aina tekemään liikkeet puhtaasti pitäen mielessäni vanhan, joskin jo parantuneen, selkävammani. Sitten tankkailin vettä ja tasoittelin taas oloani katsellen isolta tv-ruudulta Frendien miljoonatta uusintaa. Koska aerobisen osuus oli aika suuri, keskityin lihastreenissä keskikehoa vahvistaviin liikkeisiin. Vielä kunnon venytykset päälle ja kun salille kirjautumisestani oli puolitoista tuntia, näpäytin kuulokkeista musiikin pois ja hölkkäsin pukuhuoneelle.
Varusteet minulla ainakin ovat kohdillaan. (Ei kaupallista yhteistyötä, hehe). Miehen firmasta testattavaksi saamani langattomat nappikuulokkeet toimivat oivallisesti, ja niissä on ihana toiminto, jolla toista kuuloketta napauttamalla musiikki taukoaa ja toista napauttamalla se vastaavasti käynnistyy uudelleen. Kätevä, jos vaikka joku tulee juttelemaan. Myös, kun otan kuulokkeet korvista, musiikki taukoaa. Kuulokkeiden kotelossa on myös langaton lataustoiminto, kotelon merkkivalot näyttävät, paljonko latausta kotelosta vielä irtoaa. Mahdottoman hyvä tällaiselle hötöpäälle, jolla kotiin tultua kuulokkeet jäävät ihan varmasti treenikassiin, ja vasta seuraavan kerran treeniä aloittaessani muistan miettiä, onkohan kuulokkeissa vielä virtaa. Musiikkia soitan Spotifysta puhelimeltani, joka on käsivarsikotelossa nilkkani ympärillä. Mielestäni nilkan ympärillä pitäminen on treenatessa paljon vaivattomampaa, käsivarressa kotelo on vähän väliä tiellä, siihen valuu hikeä ja se on hankalampaa irrottaa ja kiinnittää yhdellä kädellä. Puhelimen lisäksi koteloon saa tungettua magneettikortin.
Olen panostanut myös treenivaatteisiin, koska huomaan, että minulle sillä on väliä. Joku toinen treenatkoon ihan vapaasti vanhoissa kesäcapreissa ja virttyneessä t-paidassa viidentoista vuoden takaisilta festareilta. Minä tykkään kirkkaista väreistä, teknisistä materiaaleista ja tiukasta istuvuudesta. Käsivarteni eivät todellakaan ole mitkään Jillian Michaelsin tiukat tykit vaan rajun painonpudotuksen jäljiltä aivan jäätävät löllöallit, mutta se ei estä minua treenaamasta hihattomassa paidassa. Jos jollain muulla on ongelma, niin se on todellakin jollain muulla kuin minulla. Tekniset leggingsit ovat myös siitä ihania, että niissä on usein korkea vyötärö ja ne kiristävät siluetin ihanasti kasaan. Kun varusteet ovat kivat ja niissä on hyvä olo, on kynnys treenaamiseen sen verran matalampi.
Salin jälkeen hilpaisin siis energisoituneena pukkarille vaihtaakseni hiestä läpimärät vaatteeni uikkareihin. Sali ja uinti, kuten jo aiemmin kirjoitin, on ihan ehdoton lempparikomboni. Jos vain minulla on koko ilta aikaa, niin tämä on yleisin valintani jo ihan sen monipuolisuuden vuoksi. Joku oli jättänyt uimahallin suihkutilan penkille korkittoman suihkugeelin ja arvelin sen olevan tarkoitettu yleiseen käyttöön, ei kai korkitonta oikein viitsi laukkuunkaan laittaa. Tuoksu oli hurmaava ja lotrasin ja kuurasin itseäni hieman liian kauan noin vedenkulutuksen kannalta.
Ulkoaltaalla ei ollut ristin sielua, joten pulahdin sinne ensimmäiseksi. Pari astetta pakkasta, tähtikirkas taivas ja altaan reunalle oli vielä sytytetty kynttilät suuriin lyhtyihin. Paljon ihanampaa ei olisi voinut olla. Uiskentelin rauhassa pientä allasta päästä päähän, välillä oli pakko sukeltaa altaanmitan verran, kun pakkanen meinasi jäädyttää hiukset. Jäin vielä kellumaan hetkeksi selälleni tähtitaivasta toljotellen, eikä äskeisen rääkkitreenin väsymyksestä tuntunut ripaustakaan kehossani, joka oli täydellisen rentoutunut. Sitten siirryin kuntoaltaaseen ja kiskaisin rauhallisen, palauttavan puolikilometrisen. Saunan lämmössä venyttelin hieman ja heitin varmaan koko ämpärillisen verran löylyä ihan silkassa endorfiinihuurussani.
Tänään sitten töistä tultuani käytiin kotona debattia. Kun pakkasta on vihdoin tullut, laskettelurinne kutsuisi. Kello oli kuitenkin päivällisen syötyämme sen verran paljon, että päätimme jättää laskettelun uhkarohkeasti vielä muutaman päivän päähän sillä toivomuksella, että sääennusteet nyt kerrankin pitäisivät ja pakkanen jatkuisi loppuviikon edes sen verran, että rinteitä saataisiin lumetetuksi. Tyttö oli saanut päähänsä (eilisen kuutamouinnin hehkutustani kuunnellessaan) että hän haluaisi uimaan. Mies oli helposti taivuteltavissa mukaan eikä minuakaan paljon tarvinnut ylipuhua. Uiminen on niin kiva koko perheen harrastus ja olo uintireissun jälkeen on aina niin mahtava.
Ajelimme siis Tammisaaren uimahalliin, joka muuten saa täältä hyvin vahvan suosituksen niille, jotka eivät sitä vielä ole kokeilleet. Minä heitin rivakan kilometrisen sillä aikaa, kun tyttö harjoitteli isänsä kanssa pää edellä metrin ponnahduslaudalta hyppäämistä ja sukeltelua syvässä päässä. Sitten kipaisimme vesiliukumäkeen, joka olikin kuulemma iron man- haasteen vesieste, ja tavoitteena oli ehtiä aina liu´un jälkeen äkkiä takaisin ylös ennen kuin vihreä valo vaihtuu punaiseksi. Lopuksi tein vielä core- treenin terapia-altaassa ja hieman harmittelin, kun juuri hallilta saunaan lähtiessämme olisi alkanut drop in- syvänveden jumppa. Vesijumppalempparini! Pitää muistaa tuo ensi viikolla. Tiistaisin klo 19.15.
Eilen uskaltauduin vihdoin taas salille. Enkä sitten, ennakkosuunnitelmistani huolimatta, malttanut ottaa kovin iisisti. Aloittaminen tuntui kamalalta, ihan kerta kaikkiaan hirveältä kidutukselta. Kuin olisin aloittanut elämäni ensimmäistä liikuntaharrastusta sohvaperunailtuani noin viisikymmentä vuotta. Alkulämmittely eli 20 minuuttia rämpimistä crosstrainerilla oli isosta peilistä katsottuna todella kammottavan näköistä ja tuntui vielä ainakin kymmenen kertaa pahemmalta. Jalat hapottivat kahdessa minuutissa, hengitys salpautui kolmessa, kylkeen pisti viiden minuutin kohdalla ja hiki tirsusi kymmenen minuutin tahkoamisen jälkeen. Sulava "juokseminen" oli todella kaukana. Crosseri on yleensä ollut salilla lempilaitteeni aerobiseen harjoitteluun. Ei ollut eilen. Lähes putosin alas polkimilta kahdenkymmenen minuutin tultua täyteen, tärisevät reiteni olivat kuin aladobia ja muutama kanssatreenaaja loi minuun huvittuneen säälivän katseen.
Join vettä, tasoittelin hengitystä ja lysähdin soutulaitteeseen. Sisuunnuin, ja latasin tauluun 30 minuutin harjoituksen. Tavallisesti olen vetänyt viittä kilometriä ja pyrkinyt parantamaan aikaa joka kerta edes hieman. Nyt tajusin, että tänään ei ole se päivä, ja älysin ottaa alun rauhallisesti. Pääsin kuitenkin 5K:n rajapyykin ohi hieman yli 27 minuutissa, mikä ei ole minulle ihan surkea suoritus. Jaksoin vielä jatkaa sinne puoleen tuntiin saakka, vaikka käsien tilalla oli jo jonkin aikaa ollut spagettia ja selkä ilmoitti olemassaolostaan erilaisin vihlaisuin. Pyrin kuitenkin aina tekemään liikkeet puhtaasti pitäen mielessäni vanhan, joskin jo parantuneen, selkävammani. Sitten tankkailin vettä ja tasoittelin taas oloani katsellen isolta tv-ruudulta Frendien miljoonatta uusintaa. Koska aerobisen osuus oli aika suuri, keskityin lihastreenissä keskikehoa vahvistaviin liikkeisiin. Vielä kunnon venytykset päälle ja kun salille kirjautumisestani oli puolitoista tuntia, näpäytin kuulokkeista musiikin pois ja hölkkäsin pukuhuoneelle.
Olen panostanut myös treenivaatteisiin, koska huomaan, että minulle sillä on väliä. Joku toinen treenatkoon ihan vapaasti vanhoissa kesäcapreissa ja virttyneessä t-paidassa viidentoista vuoden takaisilta festareilta. Minä tykkään kirkkaista väreistä, teknisistä materiaaleista ja tiukasta istuvuudesta. Käsivarteni eivät todellakaan ole mitkään Jillian Michaelsin tiukat tykit vaan rajun painonpudotuksen jäljiltä aivan jäätävät löllöallit, mutta se ei estä minua treenaamasta hihattomassa paidassa. Jos jollain muulla on ongelma, niin se on todellakin jollain muulla kuin minulla. Tekniset leggingsit ovat myös siitä ihania, että niissä on usein korkea vyötärö ja ne kiristävät siluetin ihanasti kasaan. Kun varusteet ovat kivat ja niissä on hyvä olo, on kynnys treenaamiseen sen verran matalampi.
Salin jälkeen hilpaisin siis energisoituneena pukkarille vaihtaakseni hiestä läpimärät vaatteeni uikkareihin. Sali ja uinti, kuten jo aiemmin kirjoitin, on ihan ehdoton lempparikomboni. Jos vain minulla on koko ilta aikaa, niin tämä on yleisin valintani jo ihan sen monipuolisuuden vuoksi. Joku oli jättänyt uimahallin suihkutilan penkille korkittoman suihkugeelin ja arvelin sen olevan tarkoitettu yleiseen käyttöön, ei kai korkitonta oikein viitsi laukkuunkaan laittaa. Tuoksu oli hurmaava ja lotrasin ja kuurasin itseäni hieman liian kauan noin vedenkulutuksen kannalta.
Ulkoaltaalla ei ollut ristin sielua, joten pulahdin sinne ensimmäiseksi. Pari astetta pakkasta, tähtikirkas taivas ja altaan reunalle oli vielä sytytetty kynttilät suuriin lyhtyihin. Paljon ihanampaa ei olisi voinut olla. Uiskentelin rauhassa pientä allasta päästä päähän, välillä oli pakko sukeltaa altaanmitan verran, kun pakkanen meinasi jäädyttää hiukset. Jäin vielä kellumaan hetkeksi selälleni tähtitaivasta toljotellen, eikä äskeisen rääkkitreenin väsymyksestä tuntunut ripaustakaan kehossani, joka oli täydellisen rentoutunut. Sitten siirryin kuntoaltaaseen ja kiskaisin rauhallisen, palauttavan puolikilometrisen. Saunan lämmössä venyttelin hieman ja heitin varmaan koko ämpärillisen verran löylyä ihan silkassa endorfiinihuurussani.
Tänään sitten töistä tultuani käytiin kotona debattia. Kun pakkasta on vihdoin tullut, laskettelurinne kutsuisi. Kello oli kuitenkin päivällisen syötyämme sen verran paljon, että päätimme jättää laskettelun uhkarohkeasti vielä muutaman päivän päähän sillä toivomuksella, että sääennusteet nyt kerrankin pitäisivät ja pakkanen jatkuisi loppuviikon edes sen verran, että rinteitä saataisiin lumetetuksi. Tyttö oli saanut päähänsä (eilisen kuutamouinnin hehkutustani kuunnellessaan) että hän haluaisi uimaan. Mies oli helposti taivuteltavissa mukaan eikä minuakaan paljon tarvinnut ylipuhua. Uiminen on niin kiva koko perheen harrastus ja olo uintireissun jälkeen on aina niin mahtava.
Ajelimme siis Tammisaaren uimahalliin, joka muuten saa täältä hyvin vahvan suosituksen niille, jotka eivät sitä vielä ole kokeilleet. Minä heitin rivakan kilometrisen sillä aikaa, kun tyttö harjoitteli isänsä kanssa pää edellä metrin ponnahduslaudalta hyppäämistä ja sukeltelua syvässä päässä. Sitten kipaisimme vesiliukumäkeen, joka olikin kuulemma iron man- haasteen vesieste, ja tavoitteena oli ehtiä aina liu´un jälkeen äkkiä takaisin ylös ennen kuin vihreä valo vaihtuu punaiseksi. Lopuksi tein vielä core- treenin terapia-altaassa ja hieman harmittelin, kun juuri hallilta saunaan lähtiessämme olisi alkanut drop in- syvänveden jumppa. Vesijumppalempparini! Pitää muistaa tuo ensi viikolla. Tiistaisin klo 19.15.
Kommentit
Lähetä kommentti
Olen kiitollinen kommenteista. Eri mieltäkin saa olla, mutta muistathan kuitenkin: jos ei ole mitään ystävällistä sanottavaa, ei kannata sanoa mitään.