Liikuntavuosi

Korona. Ei kai siitä kukaan jaksa lukea, kuulla eikä puhua. Eihän tässä ole pariin viikkoon mistään muusta puhuttu tai kirjoitettu. Some on täynnä vessapaperimeemejä, tiedotusvälineet suoltavat hämmennystä ja syyllistämistä. Eristyksissä eleleminen on nyt kuitenkin päivän sana. Me emme, ainakaan vielä, ole karanteenissa ja olemme onneksi ainakin toistaiseksi säilyneet terveinä. Kun nyt kuluneen viikon aikana lähes kaikki on kuitenkin peruttu, suljettu ja tauolla, alkaa monella tulla selkeästi aika pitkäksi. Minä, terveydenhuoltoalan ammattilainen, olen töissä. Altistumassakin varmaan, mutta tärkeänä osasena terveydenhoitokoneistoa. Kuluneen viikon aikana ei työtehtäviini vielä ole tehty muutoksia, mutta niitä on jo lupailtu. Moni on perunut aikojaan tartunnan pelossa tai siinä viisaudessa, että nyt hoidetaan vain välttämättömät asiat ja kaikki muu joutaa odottaa. Viikonloput ovat aina, koko tämän arkipäivätyössä oloaikani tuntuneet sietämättömän lyhyiltä, kun muistan vielä ne ihanat,...

Anteeksipyyntö niille, jotka ehkä ovat käyneet kurkkimassa, olisinko kirjoittanut jotain. Olin pitkään kipeänä, viimeksi päästyäni flunssasta eroon ja juuri uudelleen liikunnan makuun päästyäni sairastuinkin vähän pahemmin. Sain influenssan. Ja jo vain, rokotuksesta huolimatta. Minä hoitoalan ammattilaisena olen ottanut rokotuksen vuosittain asiakkaitani suojellakseni. Olen myös aiemmin, rokottamattomana, saanut oikein ikävän influenssan, enkä sen jälkeen ole kovasti halunnut samaa kokea uudelleen. Rokotuksen ottaminen on siis jo useamman vuoden ollut minulle itsestään selvää. Olen toki tiennyt, että siitäkin huolimatta voi tauti tarttua. Nyt se sitten osui omalle kohdalleni. Viikon verran olin töistä poissa, viitenä päivänä kuumeessa, mikä on minulle aika harvinaista. Lämpö nousee herkästi minulla 37,5:een mutta harvemmin yli 38:n asteen. Nyt sitten olinkin kipeä monen vuoden edestä. Kuume laski aina Panadolilla ihan siedettäviin lukemiin, mutta nousi äkkiä takaisin heti lääkkeen va...

Meidän, kuten monen muunkin, perheessä on tänä talvena odoteltu kovasti (ja turhaan) lunta. Tärkein syy meidän innokkaaseen odotteluumme on ollut, että pääsisimme laskettelemaan. Kun viikon alku näytti lupaavan kylmältä, aloimme toivoa edes pakkasöitä, jotta laskettelukeskukset pääsisivät tykittämään lunta. Jo keskiviikkona olisi Peuramaalla ollut rinne auki, mutta vasta torstaina sitten lopulta pääsimme lähtemään kohti rinnettä. Keskiviikkoisin kun on tyttären tanssitunti Karjaalla ja olin tällä kertaa kuskivuorossa. Tytön bestis käy samalla tanssitunnilla ja hoidamme hänen äitinsä kanssa vuorotellen kuljetukset parinkymmenen kilometrin päähän heti iltapäiväkerhon jälkeen. Kävelin tanssitunnin ajan hyytävässä viimassa. Arvelin, että pelkkä kylmyys teki lenkistä varmastikin ainakin 20-30% rasittavamman, eikö se näin mene? Sain kyllä hyvät lämmöt päälle, mutta silti viimeisen kymmenen minuuttia istuin autossa lämmittimen huutaessa ja kurkin tanssisalin ikkunasta tunnin sujumista. Kevä...