Talvi, ah mitä ihanaa ulkoliikunnan aikaa! Eiku... Näin ensilunta vielä odotellessa olen yrittänyt keksiä monipuolisesti muuta tekemistä. Kuntosalit olivat vuoden ensimmäisinä päivinä piukassa väkeä, kun kaikki lunastivat uudenvuodenlupauksiaan terveemmästä elämästä. Jo loppiaisen jälkeen lopahti joulun lisäksi monen kuntoiluinto. Parempi elämä jäi sinne sohvanpohjalle, arki nujersi jaksamisen alleen. Lapsen kanssa kivoja liikuntapuuhia löytyy onneksi vaikka ja mitä. Olemme käyneet koko perheen voimin riehumassa muun muassa Ison Omenan Duudsonit Activity Parkissa. Se on vähän isompien sisäleikkipuisto, jossa aikuisillekin riittää haastavaa tekemistä. Siellä saa pelata jääkiekkoa "olohuoneessa", heittää frisbeetä "keittiössä"ja potkia jalkapalloa "saunassa". Suojuoksu eli volttimontun kaltaisessa vaahtomuovikuutioilla täytetyssä altaassa pehmustettujen tolppien päällä tasapainoilu vie äkkiä mehut. Koskiseikkailu on peli, jossa kahden joukkueen voimin pain...
Keski-iän kriisin kynnyksellä räpistelevä elämäntapojaan dramaattisesti muokannut entinen sohvaperuna, nykyinen onnellisuusliikkuja kuvailee elämäänsä ja pohdiskelee suhdettaan ruokaan, liikkumiseen, nukkumiseen ja hyvinvointiin.