Talvi, ah mitä ihanaa ulkoliikunnan aikaa! Eiku... Näin ensilunta vielä odotellessa olen yrittänyt keksiä monipuolisesti muuta tekemistä. Kuntosalit olivat vuoden ensimmäisinä päivinä piukassa väkeä, kun kaikki lunastivat uudenvuodenlupauksiaan terveemmästä elämästä. Jo loppiaisen jälkeen lopahti joulun lisäksi monen kuntoiluinto. Parempi elämä jäi sinne sohvanpohjalle, arki nujersi jaksamisen alleen.
Lapsen kanssa kivoja liikuntapuuhia löytyy onneksi vaikka ja mitä. Olemme käyneet koko perheen voimin riehumassa muun muassa Ison Omenan Duudsonit Activity Parkissa. Se on vähän isompien sisäleikkipuisto, jossa aikuisillekin riittää haastavaa tekemistä. Siellä saa pelata jääkiekkoa "olohuoneessa", heittää frisbeetä "keittiössä"ja potkia jalkapalloa "saunassa". Suojuoksu eli volttimontun kaltaisessa vaahtomuovikuutioilla täytetyssä altaassa pehmustettujen tolppien päällä tasapainoilu vie äkkiä mehut. Koskiseikkailu on peli, jossa kahden joukkueen voimin painellaan oman joukkueen värisiä valoja pois mahdollisimman äkkiä niiden sytyttyä ja juostaan portaita ylös, lasketaan liukumäkeä alas, syke nousee ja hiki tulee kahdessa minuutissa aika tehokkaasti. Trampoliinialueen puolelta löytyy erilaisia pomppupaikkoja sekä ninjarata, joka on kuitenkin mielestäni vähän lyhyt.
Käymme tavallisesti vähintään kerran viikossa uimassa, koska uiminen on koko perheelle mieluisaa. 7-vuotiaalla tyttärelläni on jo pari vuotta ollut merenneidon pyrstö, jolla hän viilettää hurjaa vauhtia. Pyrstö on tällainen https://ewdive.com/epages/ewdive.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/ewdive/Products/TLX-RRF. Jos harkitsee pyrstön ostamista, kannattaa hankkia laadukas, jossa on juuri tuollainen pehmeästä kumista tehty, hyvin istuva monoräpylä ja siihen päälle vedettävä uimapukukankainen pyrstöpuku. On olemassa myös halvempia, joissa on huonommin jalkoihin istuva monoräpylä, sen kanssa uimisesta on äkkiä ilo poissa (olemme nähneet näitä käytössä uimahalleissa, ja säännönmukaisesti niitä käyttävät lapset jaksavat olla niistä innoissaan pienen hetken. Tyttäreni on omallaan uinut sekä meressä, järvessä että uimahalleissa, hyvin on kestänyt pyrstö pukukankaineen käyttöä ja pesua. Tytön ennätys pyrstön kanssa on 1000m yhtäjaksoista uintia. Tehkääpä perässä!
Jos pääsen itsekseni harrastamaan, on suuntani usein sali&uinti- kombo Siuntion kylpylässä. Nyt ostin taas työnantajaltani saamallani e-passi- edulla uuden kymmenen kerran kortin. Pyrin käyttämään yhden illan viikossa tähän treeniin. Tunti-puolitoista salilla rehkimistä ja siihen päälle palauttava uinti, jaksamisesta riippuen 200-1000m. Joskus kyllä lillun pääosin ulkoaltaassa tähtiä töllistellen.
Minun salitreeniini kuuluu tällä hetkellä 5km soutua sekä vaihtelevasti eri kehonalueiden lihaskuntotreeniä ja venyttelyt. Ajoittain kyllästyn soutuun ja vaihdan sen crosstraineriin, mutta soutu tuntuu keskikehossa paremmalta, joten yleensä palaan sen pariin aika pian. Crosserilla tuntuu myös siltä, kuin juoksisi ihan oikeassa suossa, kun hirveän hikisen äheltämisen jälkeen matkamittarissa on jotain 200 metriä! Matolla juoksemisesta haaveilen, mutta yleensä se jää aika äkkiä uskalluksen puutteeseen, minä kun näen tosi hyvin sieluni silmin itseni kompuroimassa ja laitteen heittämässä minut niskalleni takaseinään.
Juoksu on minun graalin maljani. Haluan juosta. Tykkäisin juosta. Kestävyyskuntoni, ainakin juoksemisen suhteen, on vain ihan surkea. Tuntuu, etten kehitykään siinä, vaikka itkisin ja treenaisin. Aloitan ehkä aina liian suurella intohimolla tai jotain. Yksi innostusta tehokkaasti tuhoava tekijä on myös piinallisen pitkäkestoinen plantaarifaskiitti. Vasemman jalan kantakalvoon iskee viiltävä kipu heti vähänkin pitemmän juoksurupeaman jälkeen, vaikka kenkäni ovat tosi hyvät, niiden pitäisi olla jalalleni ja askellukselleni sopivat ja vaikka käytän geelityynyä kantapään alla. Toinen, ihan kirjaimellisesti juoksemistani hidastava juttu on nahka. Kun laihtuu todella paljon, ei iho ehdi mukaan. Minulla on nahkaa vaikka luovutettavaksi saakka. Minua voitaisiin käyttää melko pitkään ihonsiirtopotilaiden ihopankkina. Kun juoksen, ei väliä, mikä kureliivi päälläni olisi, nahka vaan litisee ja löllyy. Ei kovin hehkeä tunne. Hiertymiä tulee erinäisiin paikkoihin, vaikka kuinka talkkaisi, rasvaisi, tukisi ja sitoisi.
Tuosta roikkuvasta nahasta tuli muuten mieleen montakin ihmisillä olevaa harhaluuloa laihtumiseen liittyen. Tässä mainitsen nyt kuitenkin vain yhden. Että roikkuva nahka olisi treenattavissa tiukaksi. Kun painoa on kehosta sulanut 136 voipaketin verran, niin sitä ihoa todella riittää. Ja se roikkuu. Ihan joka paikassa. Käsivarsien allit, lyllypylly ja röllöreidet, leuan heltta, pussimaisesta maharoikosta puhumattakaan, you name it, I´ve got it. Voisi nimittäin kuvitella, että hurjasti hoikistuneena olisi tosi kaunis ja ihana kroppa, ja tätä moni sitten ällisteleekin. "Mut sähän treenaat niin paljon ja monipuolisesti, miten sulla vieläki toi nahka tolleen roikkuu?" Eli siis, lihaksia voi treenata, ihoa ei. Se ei myöskään vetäydy mitenkään sisään mihinkään (mihin se voisi vetäytyä?), se ei kutistu eikä sitä voi myöskään millään voiteilla kiristää kasaan. Ainoat asiat, mitkä auttavat, ovat kireät vaatteet, tukiliivit sekä ylimääräisen ihon poistoon tarkoitetut kirurgiset toimenpiteet.
Kirurgin veitsen alle en ihan herkästi ole lähdössä. Olen toki lukenut mielenkiinnosta paljonkin noista operaatiosta. Vaikka ne menevätkin plastiikkakirurgian etiketin alle, on tarkoitus useimmiten terveyden edistäminen ennemmin kuin hyvän ulkonäön tavoittelu. Monesti kuitenkin leikkauksessa tulee jotain komplikaatiota, nämä kun ovat isoja operaatiota, eivätkä lähestulkoonkaan riskittömiä. Verenvuodot ovat yleisiä, monet ovat kertoneet joutuneensa haavan uudelleenaukaisuun tai kärsineensä pitkäkestoisista tulehduksista. Eipä juuri houkuta. Lisäksi ison ihonpoistoleikkauksen jälkeen olisi tiedossa pitkä sairausloma liikuntarajoituksineen, eipä houkuta sekään. Siinä olisi sitten iso riski myös uudelleenlihomiseen. Ja sekös vasta älytöntä olisi!
Juoksemisen sijasta harrastan siis pitkiä kävelylenkkejä. Minusta on kuitenkin valitettavasti aika turhaa toivoa lenkkeilyseuraa, ainakaan mitään säännöllistä. Sauvat mukana tai ilman, koirien kanssa monesti (eikä silloin voi kyllä sauvoja olla), viuhdon menemään säässä kuin säässä. Parasta seuraa ja viihdettä ovat omat ajatukseni tai kuulokkeissa pauhaava, mukavan tahdin askeleille rytmittävä musiikki. Spotifysta löytyy paljon juoksemiseen ja kävelemiseen tehtyjä soittolistoja, joiden biiseissä on hyvä iskumäärä minuutissa. Täältä https://kuntoplus.fi/treeni/treenimotivaatio/treenimusiikki/valitse-musiikki-lajin-mukaan löytyy hyvää tietoa musiikin temposta eri lajeihin sopien.
Kotimme läheltä löytyy onneksi myös lähiliikuntapuisto, joka on kuin kuntosali ulkoilmassa. Siellä liikkuminen on kuin leikkiä ja lapsikin innostuu keikkumaan, venyttämään, työntämään ja vetämään laitteissa niin, että lihaskunto kehittyy.
Te, jotka olette lukeneet tekstejäni ennenkin, tiedätte, että en osaa tiivistää. Kirjoitelmistani tulee väkisin nälkävuoden pituisia, toivottavasti jaksatte lukea silti!
Lapsen kanssa kivoja liikuntapuuhia löytyy onneksi vaikka ja mitä. Olemme käyneet koko perheen voimin riehumassa muun muassa Ison Omenan Duudsonit Activity Parkissa. Se on vähän isompien sisäleikkipuisto, jossa aikuisillekin riittää haastavaa tekemistä. Siellä saa pelata jääkiekkoa "olohuoneessa", heittää frisbeetä "keittiössä"ja potkia jalkapalloa "saunassa". Suojuoksu eli volttimontun kaltaisessa vaahtomuovikuutioilla täytetyssä altaassa pehmustettujen tolppien päällä tasapainoilu vie äkkiä mehut. Koskiseikkailu on peli, jossa kahden joukkueen voimin painellaan oman joukkueen värisiä valoja pois mahdollisimman äkkiä niiden sytyttyä ja juostaan portaita ylös, lasketaan liukumäkeä alas, syke nousee ja hiki tulee kahdessa minuutissa aika tehokkaasti. Trampoliinialueen puolelta löytyy erilaisia pomppupaikkoja sekä ninjarata, joka on kuitenkin mielestäni vähän lyhyt.
Käymme tavallisesti vähintään kerran viikossa uimassa, koska uiminen on koko perheelle mieluisaa. 7-vuotiaalla tyttärelläni on jo pari vuotta ollut merenneidon pyrstö, jolla hän viilettää hurjaa vauhtia. Pyrstö on tällainen https://ewdive.com/epages/ewdive.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/ewdive/Products/TLX-RRF. Jos harkitsee pyrstön ostamista, kannattaa hankkia laadukas, jossa on juuri tuollainen pehmeästä kumista tehty, hyvin istuva monoräpylä ja siihen päälle vedettävä uimapukukankainen pyrstöpuku. On olemassa myös halvempia, joissa on huonommin jalkoihin istuva monoräpylä, sen kanssa uimisesta on äkkiä ilo poissa (olemme nähneet näitä käytössä uimahalleissa, ja säännönmukaisesti niitä käyttävät lapset jaksavat olla niistä innoissaan pienen hetken. Tyttäreni on omallaan uinut sekä meressä, järvessä että uimahalleissa, hyvin on kestänyt pyrstö pukukankaineen käyttöä ja pesua. Tytön ennätys pyrstön kanssa on 1000m yhtäjaksoista uintia. Tehkääpä perässä!
Jos pääsen itsekseni harrastamaan, on suuntani usein sali&uinti- kombo Siuntion kylpylässä. Nyt ostin taas työnantajaltani saamallani e-passi- edulla uuden kymmenen kerran kortin. Pyrin käyttämään yhden illan viikossa tähän treeniin. Tunti-puolitoista salilla rehkimistä ja siihen päälle palauttava uinti, jaksamisesta riippuen 200-1000m. Joskus kyllä lillun pääosin ulkoaltaassa tähtiä töllistellen.
Minun salitreeniini kuuluu tällä hetkellä 5km soutua sekä vaihtelevasti eri kehonalueiden lihaskuntotreeniä ja venyttelyt. Ajoittain kyllästyn soutuun ja vaihdan sen crosstraineriin, mutta soutu tuntuu keskikehossa paremmalta, joten yleensä palaan sen pariin aika pian. Crosserilla tuntuu myös siltä, kuin juoksisi ihan oikeassa suossa, kun hirveän hikisen äheltämisen jälkeen matkamittarissa on jotain 200 metriä! Matolla juoksemisesta haaveilen, mutta yleensä se jää aika äkkiä uskalluksen puutteeseen, minä kun näen tosi hyvin sieluni silmin itseni kompuroimassa ja laitteen heittämässä minut niskalleni takaseinään.
Juoksu on minun graalin maljani. Haluan juosta. Tykkäisin juosta. Kestävyyskuntoni, ainakin juoksemisen suhteen, on vain ihan surkea. Tuntuu, etten kehitykään siinä, vaikka itkisin ja treenaisin. Aloitan ehkä aina liian suurella intohimolla tai jotain. Yksi innostusta tehokkaasti tuhoava tekijä on myös piinallisen pitkäkestoinen plantaarifaskiitti. Vasemman jalan kantakalvoon iskee viiltävä kipu heti vähänkin pitemmän juoksurupeaman jälkeen, vaikka kenkäni ovat tosi hyvät, niiden pitäisi olla jalalleni ja askellukselleni sopivat ja vaikka käytän geelityynyä kantapään alla. Toinen, ihan kirjaimellisesti juoksemistani hidastava juttu on nahka. Kun laihtuu todella paljon, ei iho ehdi mukaan. Minulla on nahkaa vaikka luovutettavaksi saakka. Minua voitaisiin käyttää melko pitkään ihonsiirtopotilaiden ihopankkina. Kun juoksen, ei väliä, mikä kureliivi päälläni olisi, nahka vaan litisee ja löllyy. Ei kovin hehkeä tunne. Hiertymiä tulee erinäisiin paikkoihin, vaikka kuinka talkkaisi, rasvaisi, tukisi ja sitoisi.
Tuosta roikkuvasta nahasta tuli muuten mieleen montakin ihmisillä olevaa harhaluuloa laihtumiseen liittyen. Tässä mainitsen nyt kuitenkin vain yhden. Että roikkuva nahka olisi treenattavissa tiukaksi. Kun painoa on kehosta sulanut 136 voipaketin verran, niin sitä ihoa todella riittää. Ja se roikkuu. Ihan joka paikassa. Käsivarsien allit, lyllypylly ja röllöreidet, leuan heltta, pussimaisesta maharoikosta puhumattakaan, you name it, I´ve got it. Voisi nimittäin kuvitella, että hurjasti hoikistuneena olisi tosi kaunis ja ihana kroppa, ja tätä moni sitten ällisteleekin. "Mut sähän treenaat niin paljon ja monipuolisesti, miten sulla vieläki toi nahka tolleen roikkuu?" Eli siis, lihaksia voi treenata, ihoa ei. Se ei myöskään vetäydy mitenkään sisään mihinkään (mihin se voisi vetäytyä?), se ei kutistu eikä sitä voi myöskään millään voiteilla kiristää kasaan. Ainoat asiat, mitkä auttavat, ovat kireät vaatteet, tukiliivit sekä ylimääräisen ihon poistoon tarkoitetut kirurgiset toimenpiteet.
Kirurgin veitsen alle en ihan herkästi ole lähdössä. Olen toki lukenut mielenkiinnosta paljonkin noista operaatiosta. Vaikka ne menevätkin plastiikkakirurgian etiketin alle, on tarkoitus useimmiten terveyden edistäminen ennemmin kuin hyvän ulkonäön tavoittelu. Monesti kuitenkin leikkauksessa tulee jotain komplikaatiota, nämä kun ovat isoja operaatiota, eivätkä lähestulkoonkaan riskittömiä. Verenvuodot ovat yleisiä, monet ovat kertoneet joutuneensa haavan uudelleenaukaisuun tai kärsineensä pitkäkestoisista tulehduksista. Eipä juuri houkuta. Lisäksi ison ihonpoistoleikkauksen jälkeen olisi tiedossa pitkä sairausloma liikuntarajoituksineen, eipä houkuta sekään. Siinä olisi sitten iso riski myös uudelleenlihomiseen. Ja sekös vasta älytöntä olisi!
Juoksemisen sijasta harrastan siis pitkiä kävelylenkkejä. Minusta on kuitenkin valitettavasti aika turhaa toivoa lenkkeilyseuraa, ainakaan mitään säännöllistä. Sauvat mukana tai ilman, koirien kanssa monesti (eikä silloin voi kyllä sauvoja olla), viuhdon menemään säässä kuin säässä. Parasta seuraa ja viihdettä ovat omat ajatukseni tai kuulokkeissa pauhaava, mukavan tahdin askeleille rytmittävä musiikki. Spotifysta löytyy paljon juoksemiseen ja kävelemiseen tehtyjä soittolistoja, joiden biiseissä on hyvä iskumäärä minuutissa. Täältä https://kuntoplus.fi/treeni/treenimotivaatio/treenimusiikki/valitse-musiikki-lajin-mukaan löytyy hyvää tietoa musiikin temposta eri lajeihin sopien.
Te, jotka olette lukeneet tekstejäni ennenkin, tiedätte, että en osaa tiivistää. Kirjoitelmistani tulee väkisin nälkävuoden pituisia, toivottavasti jaksatte lukea silti!
Kommentit
Lähetä kommentti
Olen kiitollinen kommenteista. Eri mieltäkin saa olla, mutta muistathan kuitenkin: jos ei ole mitään ystävällistä sanottavaa, ei kannata sanoa mitään.