Meidän, kuten monen muunkin, perheessä on tänä talvena odoteltu kovasti (ja turhaan) lunta. Tärkein syy meidän innokkaaseen odotteluumme on ollut, että pääsisimme laskettelemaan. Kun viikon alku näytti lupaavan kylmältä, aloimme toivoa edes pakkasöitä, jotta laskettelukeskukset pääsisivät tykittämään lunta. Jo keskiviikkona olisi Peuramaalla ollut rinne auki, mutta vasta torstaina sitten lopulta pääsimme lähtemään kohti rinnettä. Keskiviikkoisin kun on tyttären tanssitunti Karjaalla ja olin tällä kertaa kuskivuorossa. Tytön bestis käy samalla tanssitunnilla ja hoidamme hänen äitinsä kanssa vuorotellen kuljetukset parinkymmenen kilometrin päähän heti iltapäiväkerhon jälkeen. Kävelin tanssitunnin ajan hyytävässä viimassa. Arvelin, että pelkkä kylmyys teki lenkistä varmastikin ainakin 20-30% rasittavamman, eikö se näin mene? Sain kyllä hyvät lämmöt päälle, mutta silti viimeisen kymmenen minuuttia istuin autossa lämmittimen huutaessa ja kurkin tanssisalin ikkunasta tunnin sujumista. Kevä...
Keski-iän kriisin kynnyksellä räpistelevä elämäntapojaan dramaattisesti muokannut entinen sohvaperuna, nykyinen onnellisuusliikkuja kuvailee elämäänsä ja pohdiskelee suhdettaan ruokaan, liikkumiseen, nukkumiseen ja hyvinvointiin.