Ehkä muutama vuosi sitten oli lehdessä uutinen, kun Leppävaaran uimahallissa oli tullut ilmiriita uimareiden ja vesijuoksijoiden välille. Minä en tästä hämmästynyt. Olisin voinut olla itse siellä riitelemässä. Toki silloin asiaankuuluvasti kauhistelin ja naureskelin tapahtunutta. Siis miten ne voi?! Sellaisesta!
Olimme tänään perheen kesken uimahallissa. Minä vesijuoksemassa, mies ja tytär uimassa. Pääsin hyvään vauhtiin nopeasti, planeetat olivat kohdillaan ja juoksu rullasi, jos niin voi vedessä räpiköimisestä sanoa. Liivi ei hangannut, puristanut eikä pyrkinyt kohoamaan tissien yli kohti pintaa. Bikinit nyt toki yrittivät pudota (alaosa) ja nousta (yläosa, tietty), mutta muutoin boogie oli hyvä. Hetken. Nimittäin en muistanut, että suden hetki koittaa, kun kello lyö puoli seitsemän.
Uimahalli päsähti täyteen porukkaa, vesijuoksuvyöt meinasivat loppua ja vesijuoksuun varattu, hieman leveämpi rata alkoi olla piukassa jonossa juoksijoita. Kun vastaani polski ensimmäinen uimari, alkoi otsasuoneni pullistella välittömästi. Seuraavaksi sain väistää kahta rinnakkain vettä polkevaa juttelijaa. Eivät siirtyneet, milliäkään. Pääkään ei kääntynyt vaikka puhisin kiukkuisen kovaäänisesti. En kuitenkaan sanonut mitään, olen passiivis-aggressiivisen koulukunnan edustaja viimeiseen asti.
Kun radalla oli lisäkseni 7 vesijuoksijaa, joista pari lähinnä kellui juoksuvyö päällään, kaksi jutteli huomisen ruokasuunnitelmista ja kaksi ui ilman juoksuvyötä, oli verenpaineeni varmasti jo korkeammalla kuin lihavina vuosina ilman lääkitystä. Viereinen rata, se kuntouimareille varattu, oli tyhjä. Siis ihan oikeasti tyhjä, siinä ei uinut ketään. Sukelsin ratamerkkinarun alitse sille ja jatkoin tyytyväisenä juoksentelua, aivot tyhjenivät ja verenpaine laski, otsasuoni litistyi näkymättömiin.
Eipä sitä iloa kauan kestänyt. Kaksi pönäkkää setää, joista toinen näytti siltä, kuin olisi tullut uimaan harmahtava villapaita päällään, alkoi leikkiä saimaannorppaa radalla. Toiselta tuli kyynärpäätä ja toiselta kantapäätä. Toista kertaa minut ohittaessaan villapaitainen äyskäisi "vesijuoksu, rata yksi". En jaksanut ruveta väittelemään. He eivät selvästikään kuuluneet passiivis-aggressiiviseen vaan ihan vaan aggressiiviseen koulukuntaan. Väittelyssä olisin jäänyt toiseksi. Tai hukkunut.
Sukelsin kohtalooni alistuneena takaisin radalle yksi. Juttelijat olivat ilmeisesti saaneet joltain kyynärpäätä tai kantapäätä, koska he olivat asettuneet peräkkäin. Uimarit olivat edelleen siellä, mutta ilmeisesti vesijuoksijoiden päätä huimaava vauhti ei heitä miellyttänyt, vaan he vaihtoivat kansssani lennossa rataa. Onneksi. Lopputreeni sujuikin sitten ihan hyvässä flow`ssa.
Mies ja tyttö olivat kuulemma laskeneet vesiliukumäkeä sata kertaa, hyppineet pää edellä varmaan toiset sata kertaa ja lilluneet sekä terapia-altaassa että porealtaassa vaikka kuinka kauan. Minä tyydyin nopeaan venyttelyyn terapia-altaan lämmössä ja hetken rentoutumiseen porealtaan värikkäissä virtauksissa. Saunaan päästyäni huomasin, että jalkani alkavat täristä. Varmaan osittain treenin rankkuudestakin johtuen, vedin kyllä ihan täysillä, mutta tärinä tuntui kuitenkin väärällä tavalla tutulta. Verensokerit laskivat huolestuttavaa vauhtia. Otettuani pikaisen suihkun hoipertelin pukuhuoneeseen. Pidän nykyään aina mukanani myslipatukkaa, pähkinöitä ja smoothiepussia varmuuden vuoksi. Kun sokerit laskevat, on tärkeää saada äkkiä jotain, mikä vähän nostaa niitä.
Kiskaisin myslipatukan laukusta, haukkasin ja yritin pysyä rauhallisena. Oloni muuttuu verensokerin pudotessa äkkiä aina tosi levottomaksi. Istuin hetken penkillä odotellen olon tasoittumista. Kun sain lopulta puettua ja poistuin pukuhuoneesta, odotti perheeni minua jo penkillä kassan vieressä (tyttö oli onneksi halunnut mennä isänsä kanssa miesten puolelle. Ei varmaan kauan enää halua.) Hyvä niin, enpä joutunut heitä huolestuttamaan voinnillani.
Eilen tein iltamyöhällä rivakan sauvakävelylenkin kuulokkeet korvillani, laitoin hyvin metallipitoisen soittolistan soimaan ja viuhdoin menemään. Sen jälkeen venyttelin kunnolla ja tein vähän keskivartalon harjoitteita. Tämä viikko on liikunnan kannalta alkanut siis oikein hyvin. Mitenkäs teidän viikkonne ovat lähteneet käyntiin? Hip hei, huomenna on jo keskiviikko!
Olimme tänään perheen kesken uimahallissa. Minä vesijuoksemassa, mies ja tytär uimassa. Pääsin hyvään vauhtiin nopeasti, planeetat olivat kohdillaan ja juoksu rullasi, jos niin voi vedessä räpiköimisestä sanoa. Liivi ei hangannut, puristanut eikä pyrkinyt kohoamaan tissien yli kohti pintaa. Bikinit nyt toki yrittivät pudota (alaosa) ja nousta (yläosa, tietty), mutta muutoin boogie oli hyvä. Hetken. Nimittäin en muistanut, että suden hetki koittaa, kun kello lyö puoli seitsemän.
Uimahalli päsähti täyteen porukkaa, vesijuoksuvyöt meinasivat loppua ja vesijuoksuun varattu, hieman leveämpi rata alkoi olla piukassa jonossa juoksijoita. Kun vastaani polski ensimmäinen uimari, alkoi otsasuoneni pullistella välittömästi. Seuraavaksi sain väistää kahta rinnakkain vettä polkevaa juttelijaa. Eivät siirtyneet, milliäkään. Pääkään ei kääntynyt vaikka puhisin kiukkuisen kovaäänisesti. En kuitenkaan sanonut mitään, olen passiivis-aggressiivisen koulukunnan edustaja viimeiseen asti.
Kun radalla oli lisäkseni 7 vesijuoksijaa, joista pari lähinnä kellui juoksuvyö päällään, kaksi jutteli huomisen ruokasuunnitelmista ja kaksi ui ilman juoksuvyötä, oli verenpaineeni varmasti jo korkeammalla kuin lihavina vuosina ilman lääkitystä. Viereinen rata, se kuntouimareille varattu, oli tyhjä. Siis ihan oikeasti tyhjä, siinä ei uinut ketään. Sukelsin ratamerkkinarun alitse sille ja jatkoin tyytyväisenä juoksentelua, aivot tyhjenivät ja verenpaine laski, otsasuoni litistyi näkymättömiin.
Eipä sitä iloa kauan kestänyt. Kaksi pönäkkää setää, joista toinen näytti siltä, kuin olisi tullut uimaan harmahtava villapaita päällään, alkoi leikkiä saimaannorppaa radalla. Toiselta tuli kyynärpäätä ja toiselta kantapäätä. Toista kertaa minut ohittaessaan villapaitainen äyskäisi "vesijuoksu, rata yksi". En jaksanut ruveta väittelemään. He eivät selvästikään kuuluneet passiivis-aggressiiviseen vaan ihan vaan aggressiiviseen koulukuntaan. Väittelyssä olisin jäänyt toiseksi. Tai hukkunut.
Sukelsin kohtalooni alistuneena takaisin radalle yksi. Juttelijat olivat ilmeisesti saaneet joltain kyynärpäätä tai kantapäätä, koska he olivat asettuneet peräkkäin. Uimarit olivat edelleen siellä, mutta ilmeisesti vesijuoksijoiden päätä huimaava vauhti ei heitä miellyttänyt, vaan he vaihtoivat kansssani lennossa rataa. Onneksi. Lopputreeni sujuikin sitten ihan hyvässä flow`ssa.
Mies ja tyttö olivat kuulemma laskeneet vesiliukumäkeä sata kertaa, hyppineet pää edellä varmaan toiset sata kertaa ja lilluneet sekä terapia-altaassa että porealtaassa vaikka kuinka kauan. Minä tyydyin nopeaan venyttelyyn terapia-altaan lämmössä ja hetken rentoutumiseen porealtaan värikkäissä virtauksissa. Saunaan päästyäni huomasin, että jalkani alkavat täristä. Varmaan osittain treenin rankkuudestakin johtuen, vedin kyllä ihan täysillä, mutta tärinä tuntui kuitenkin väärällä tavalla tutulta. Verensokerit laskivat huolestuttavaa vauhtia. Otettuani pikaisen suihkun hoipertelin pukuhuoneeseen. Pidän nykyään aina mukanani myslipatukkaa, pähkinöitä ja smoothiepussia varmuuden vuoksi. Kun sokerit laskevat, on tärkeää saada äkkiä jotain, mikä vähän nostaa niitä.
Kiskaisin myslipatukan laukusta, haukkasin ja yritin pysyä rauhallisena. Oloni muuttuu verensokerin pudotessa äkkiä aina tosi levottomaksi. Istuin hetken penkillä odotellen olon tasoittumista. Kun sain lopulta puettua ja poistuin pukuhuoneesta, odotti perheeni minua jo penkillä kassan vieressä (tyttö oli onneksi halunnut mennä isänsä kanssa miesten puolelle. Ei varmaan kauan enää halua.) Hyvä niin, enpä joutunut heitä huolestuttamaan voinnillani.
Eilen tein iltamyöhällä rivakan sauvakävelylenkin kuulokkeet korvillani, laitoin hyvin metallipitoisen soittolistan soimaan ja viuhdoin menemään. Sen jälkeen venyttelin kunnolla ja tein vähän keskivartalon harjoitteita. Tämä viikko on liikunnan kannalta alkanut siis oikein hyvin. Mitenkäs teidän viikkonne ovat lähteneet käyntiin? Hip hei, huomenna on jo keskiviikko!
Voihan vesikellujat!!! Itse en ole ikinä kokeillut vesijuoksua. Onko se tehokkaampaa kun uinti?
VastaaPoistaMinä kävin eilen juoksemassa matolla ja tänään on ollut alaselkä vähän kipeä. Johtuu varmasti erittäin vanhoista lenkkareista. Kerroit aikaisemmassa postauksessa että sulla on hyvät juoksulenkkarit. Oletko ihan kokeilemalla löytänyt hyvät vai käytitkö asiantuntijan palvelua? Mietin että kannattaako käydä alan liikkeessä (juoksukauppa) ostoksilla vai riittäisikö ihan perus urheilukauppa?